lauantai, 26. marraskuu 2011

21.11.2011  Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna

Elettiin heleää pohjoiskarjalaista toukokuuta, kun vinkattavaksi oli saapunut suhteellisen levottomia kahdeksasluokkalaisia. Kyseessä oli koulupäivän viimeinen oppitunti lukukauden viimeisellä kouluviikolla. Huomasin pian, että oppilaiden mieli käyskenteli jossain muualla kuin kouluun tai kirjavinkkaukseen liittyvissä seikoissa. Itselleni tämä oli ensimmäisiä vinkkauksiani yläkoululaisille, joten hienoinen epävarmuus esiintymisestä oli jo aiemmin hiipinyt tajuntaani. Olin kuitenkin valinnut vinkattavan paketin huolella, joten kykenin seisomaan asiani takana vakaasti, ja tiesin mistä puhua. Rohkenen lisäksi todeta, että kirjakattaukseni oli hieno, humoristinen ja syvällinen. Mukana oli muun muassa Stephen Chboskyn autenttinen kasvukertomus Elämäni seinäruusuna. Arvelin, että kaikki tietenkin haluavat juuri tämän kirjan. Jos ei muuten, niin ainakin siksi, koska siinä kerrotaan avoimesti The Smiths -yhtyeen kappaleen ”Asleep” merkityksestä ihmisen kriittisessä kasvunvaiheessa.

Kävi sitten niin, että vinkkaus meni jokseenkin penkin alle. Oppilaat vääntelehtivät omissa ajatuksissaan ja huokailivat. Yleisön seasta kuului kuolematon toteamus ”ei kiinnosta”. Viritin lannistumatta dialogia, mutta sitä syntyi vain opettajan ja minun välille. Ainoa lyhyt keskustelu oppilaiden kanssa koski sitä, mikä on Metallican paras biisi, mutta siitä minulla ei vähäisen kokemuksen vuoksi ollut tarjota näkemystä. Positiivista kuitenkin oli, että opettaja silminnähden innostui vinkkaamisesta, ja sovimme edelleen jatkavamme toimintaa tulevina lukuvuosina. Minusta sekin on jo itsessään ihan hyvä lopputulos.

Loppupäivän ajattelin nuoruutta ja hyräilin:

”Sing me to sleep
Sing me to sleep
I don´t want to wake up
On my own anymore”

Vesa

 

22.11.2011 Rakastaa, ei rakasta pohjoismaisia novelleja nuorille

Tänä syksynä olen aloittanut yläkoululaisten vinkkaukset kysymällä, onko täällä rakkautta ilmassa?
Pääosin oppilaat heltyvät hymyilemään ja vilkuilevat toisiaan, mikä lämmittää ikuisen romantikkovinkkarin sydäntä.

Tätä kirjaa on helppo vinkata, koska se vetoaa niihinkin nuoriin, jotka eivät lue. Novellikokoelma on herkkyydessään ihanaa luettavaa.
Vinkkaan tanskalaista tarinaa 13-vuotiaasta Danielista, joka on vastoin tahtoaan musiikkileirillä. Leirin lopussa järjestettävällä juhlaillallisella
poika tutustuu lähemmin Tatjanaan. Nuorukaiset karkaavat juhlasta ja heittäytyvät herkkään lemmen hetkeen, jonka jätän sopivasti kesken.

”Just joo, et voi lopettaa tohon” on yleinen kommentti, myös ”Mikä sivu?” on kuultu muutaman kerran..
pöyristyneet kommentit tulevat poikien suusta 🙂 ja pojat tätä ovat intoutuneet lainaamaan.

Taannoin kuulin oppilaspalautetta, jossa bussimatkalla oli puhuttu vinkkarista. Joku oli luonnehtinut minua pervoksi!
Hetken jo mietin, onko urani vaakalaudalla – mutta sitten muistin esiintyneeni South Park-paita päällä. Se selittänee paljon 🙂
Jaana2 Nokialta

 

23.11.2011 Colfer, Eoin: Legenda Pottu-Mäkisestä

Noin kaksi vuotta sitten vedin ensimmäisen kerran kirjastokäynnin kokonaan yksin. Kyseessä oli 5-luokka ja ohjelmassa oli ensin tiedonhaunopetusta ja sitten vinkkausta. Tiedonhaunopetusosuus meni aikalailla pyllylleen, sillä luokan enemmistö kulutti aikaansa riehumalla ympäri kirjastoa. Aloitettuani vinkkauksen porukka kuitenkin rauhoittui yllättävän hyvin.

Yksi vinkkaamistani kirjoista oli Eoin Colferin ”Legenda Pottu-Mäkisestä”. Kirja kertoo kirjastonhoitaja Mäkisestä, jolla huhujen mukaan on pöytänsä alla piilossa perunapyssy kurittomien kakaroiden rankaisemista varten. Päästyäni vinkkauksen loppuun käytiin seuraava keskustelu:

Oppilas #1: Teilläkin pitäisi olla semmoinen perunapyssy!
Minä: Ehkä meillä onkin…
Oppilas #2: Onko OIKEESTI??!

Olin aiemmin ajatellut, että vinkkaus on ihan kivaa, mutta ei välttämättä kaltaistani ujoa, vielä hiukan esiintymiskammoista hiirulaista varten. Kuitenkin tuon vinkkauksen jälkeen tajusin, että tämä on juuri sitä mitä eniten haluan tehdä.

greta

 

24.11.2011 Suuri agenttiopas

Olin vinkannut Jon Mennan Agentti Kee Nan -kirjoja ja otin tottakai mukaan Suuren agenttioppaan, kun sellainen sarjan jatkoksi ilmestyi. Ei kummoinen kirja, mutta siitä oli helppo ottaa nelosia naurattavia pikku lukupätkiä. Kerran sitten vinkkasin toverin kanssa kahdestaan ja kun tämän kirjan vuoro tuli, huomasin lukupätkän merkiksi laittamani paperinsuikaleen pudonneen kirjan välistä. Selasin tuskaisena jotain sopivaa kohtaa ja kun tulin kohtaan harhautukset päätin esitellä ne, meni syteen tai saveen.
Ensimmäiset kaksi harhautusta menivät hyvin ja vierelläni kollega havainnollisti parhaansa mukaan miimikkoesityksellä kyseisiä harhautuksia. Tähän saakka kaikki näytti hyvältä.

”Hyvänä kolmosena tulee vanha kunnon karvainen kokki ja hänen apinansa -harhautus. Siinä rujo ruuanlaittaja ja lemmikkiapinansa kiinnittävät harhautettavien huomion jo pelkällä ulkoasullaan ja niin agentti voi toimia rauhassa.”

Tässä vaiheessa vierelläni olleen kollega seisoi ns. tumput suorina ja julmaili (=katsoa kuolemaa enteillen) minua ja arvasin, että tähän karvaiseen kokkiin ja apinaan tultaisiin vielä palaamaan.

Lapset olivat tietysti ihastuksesta soikeita:)

Tämän vinkkausmuistelon teidän kanssanne jakoi markku-setä

Ja tämän koostiksen kevennyksenä Arja-täti voi kertoa, että elää ja hengittää oikein hyvin, vaikka takana on kenties viimeinen vinkkauskeikka oman kirjaston ulkopuolella ja nyt luvassa epämääräisen pituinen keikkatauko.