torstai, 5. syyskuu 2013

Kirjavinkkarit olivat kokoontuneet Elyn tuella pitämään koulutuspäivää Keravan Pentinkulman saliin 4.9.2013 ja siitä mitä paikalla tapahtui, raportoivat nyt Arja-täti ja markku-setä.

1) Kirjavinkkari tekemässä rikoksia riistokapitalistin orjana

Ensimmäisenä alustamassa oli Siri Kolu ja kuten otsikosta saattanette arvata, oli alustus tarkoituksellisen provosoiva mikä tuottikin vilkasta keskustelua. Ja kun kyse oli tekijänoikeuksista, niin näkökulmissa oli mistä valita. Toisaalta keskusteltiin, siitä, missä vinkkaus muuttuu sellaiseksi työksi, josta pitäisi pyytää lupia kirjailijoilta ja kustantajilta vai muuttuuko missään kohdassa.

Sirillä on faktatietoa tekijänoikeuspuolesta, sillä draamavinkatessaan hän on joutunut käymään keskusteluja tekijänoikeusasioista. Valitettavasti kuten niin useassa muussakin asiassa juridiikan asiantuntijoiden näkemys ei aina kohtaa kirjallisuusihmisen näkemystä. Teatterimaailmassa on menty siihen, että lasketaan sitaattien määrä ja sanat ja maksetaan niistä korvaus. Se olisi varmaan vinkkarin pahin uhka: laskea vinkkauksessa mainitut siteeraukset, laskea prosenttiosuus, kaivaa kuvetta ja lähettää maksuja. Ja kuka maksaisi? Yleensähän vinkkari on kunnan palveluksessa. Mitä sitten jos vinkkari toimii projektirahan turvin? Tilanne onkin jo täysin eri. Ja sitten se epätoivoista nauruakin herättänyt kysymys lakiasioiden asiantuntijalta: eläydytkö vinkatessasi? Se vaikuttaa asiaan myös. Eli kun vinkkari tekee työnsä huonosti ja lukee lattealla äänellä, hän ei sisälly ns. jälkiperäisen teoksen luomiseen. Jos ymmärsit tuon viimeisen lauseen, ota yhteyttä. Meillä olisi kouluttajalle käyttöä.

Samoja aiheitahan olemme joutuneet miettimään kirjastomaailmassa satutuntien kanssa ja kirjan kansien käytössä. KuMuKi-vinkkaus lienee lakiasiantuntijankin painajainen. Ja kun vinkki videoidaan ja laitetaan nettiin ollaan jo hämärän rajamailla.

Blogimaailmassa elävät jo ilmaiset kirjat eli kustantajat lähettävät ilmaisia kappaleita kirjallisuusblogin pitäjille. Olisko tässä uhka vai mahdollisuus? Miten kustantajan ilmaiskappaleet vaikuttaisivat vinkkarin kirjojen valintaan? Vai vaikuttaisivatko? Uhkakuvana näemme tietysti sen tilanteen, että vinkkari vinkkaa vain isojen kustantamojen (niiden rahakkaiden) kirjoja, koska niitä hänelle tulee ovista ja ikkunoista ja niitä riittää vinkkauskeikalle mukaan.

Esille nousi myös idea, että Kirjailijaliitto tai Suomen nuorisokirjailijat alkaisivat ajamaan Kirjavinkkarilisenssiä, jossa kirjailijat luovuttaisivat yhteisellä sopimuksella luvan teostensa käyttämiseen maksuttomissa ja voittoa tavoittelemattomissa yleisötilaisuuksia sovittujen pelisääntöjen puitteissa. Kirjavinkkariyhdistys kannattaa ajatusta.

Lopputulemana tässä lakipykälien viidakossa voitaisiin nostaa seuraavat teesit:

– vinkkari, älä syyllisty. Teet hyvää työtä. Jatka sitä. Kustannusmaailma on murroksessa ja se näkyy näissä asioissa

– jos pelottaa, kysy lupa suoraan kirjailijalta. Varsinkin jos olet tekemässä isompaa mahdollisesti rahoitettua projektia vinkkauksesta. Harva kirjailija kieltäytyy, jos saa kirjalleen lisää lukijoita

Markku-setä, Arja-täti, Salla Simukka, Päivi Heikkilä-Halttunen, Aleksi Delikouras, Antti Halme ja Siri Kolu.
Panelisteina olivat näiden lisäksi myös Pirkko Ilmanen ja Pia Göös.

2) ”Yhen kirjan oon lukenut ja sekin oli paska”

Aleksi Delikouras alusti toista keskusteluamme, jossa kuulimme huolipuhetta poikien lukemisesta. Kuten Päivi Heikkilä-Halttunen hyvin totesi, muutamien vuosien välein aiheesta aina huolestutaan ja päätetään, että kyllä asialle pitäisi tehdä jotain.

Aleksi kertoi omasta lukemattomasta lapsuudestaan tai siis siitä, kuinka pelit ja elokuva vei voiton kirjoista. Jo siksikin, että ei löytynyt kirjaa siitä omasta innostuksen aiheesta. Mutta kun Taru sormusten herrasta -elokuvat ilmestyivät, oli pakko lukea, koska asiasta piti saada lisää tietoa. Voiko noin hienoista leffoista olla kirja? Nii-iin. On kyse sitten Harry Potterista. Twilightista tai Nälkäpelistä suositut leffat tuovat aina uusia lukijoita. Joko me voisimme unohtaa elokuvan ja kirjan vastakkaisasettelun?

Aleksin ensimmäiset kirjat eivät löytäneet lukijaansa, mutta koulukiertueella tuli esille, että Nörtti-videot on kuumaa kamaa. Siitä syntyi idea tehdä kirja. Ja voitte huokaista helpotuksesta: kolmas osa on tulossa. Ja niitä tulee kyllä lisää. Ja ehkä hiukan pidempiäkin, sillä yllättävää kyllä, palaute on ollut Aleksille sen suuntaista, että voisko kirjat olla pidempiä. Hienoa.

Kuten vinkkarit hyvin tietävät pakkolukeminen pannaan ja jokaiselle oikea kirja. Eli voi kun saataisiin opettajat ymmärtämään, että viimeistään yläkoulussa pitää unohtaa se ”kaikki lukevat saman kirjan” -fraasi. Vinkkari osaa kerätä hyvän paketin ja voi katsoa jokaisen kanssa henkilökohtaisesti että sopiva kirja löytyy. Eikä sille jääkiekkoilijalle yritetä tuputtaa jalkapallokirjaa eikä toisinpäin. Futisinnostus ei takaa, että urheilukirjat olisivat suksee! Ja sitä paitsi kyllä pojat lukevat: katsotaan sitten hirmuliskohyllyä tai autokirjoja. Nehän menee käsistä.

Nettipelit on kova sana, niissä ollaan vuorovaikutuksessa. Toimisiko Nörtti-kirjat netissä? Entä miten saataisiin kirjaan yhdistettyä vuorovaikutus samaan aikaan. Ei niin, että illalla mennään keskustelupalstalle, kun kirja jo luettu. Tähän on varmasti tulossa vastauksia e-kirjojen myötä. Ajattele se herkullinen tilanne, että voit nähdä, kuka lukee samaa kirjaa, voit keskustella koko ajan siitä mitä olet lukenut ja mitä mieltä olet. Tämä sopii niille nuorille, joille mainoskatkot tarkoittaa kännyn näpytteylyä eikä jääkaappia kuten meille dinosauruksille.

Ja se hieno lopputulema voi olla: vinkkaus tuo kirjallisuuskeskustelun myös heille, jotka eivät itse lue.

Pirkko Ilmanen, Markku-setä, Antti Halme, Salla Simukka ja Aleksi Delikouras.

3) 6 ½ – 7 ⅜ -vuotiaille, K-16, nuoret aikuiset, romantiikka, pararomantiikka – onko pakko jaotella kaikki

Tammi teki viime vuonna karhunpalveluksen ja alkoi merkitä helppiksiin ikäsuosituksia. Kokeilepa antaa 12-vuotiaalle pojalle kirja, jossa takana on ikäsuositus 6-9. Ei paljon naurata ei. Jossain kirjastossa ikämerkit on jopa peitetty. Arja-täti taitaa varastaa idean.

Valveutuneet vanhemmat haluavat, että heidän lapsensa saa juuri sopivaa luettavaa. Mutta usein liika suojelu nousee vain ongelmaksi. Useammalle kuin yhdelle vinkkarille on soitettu vinkkauksen jälkeen ja kauhisteltu, mitä lapselle on esitelty. Harvoin lapsi tai nuori itse tulee valittamaan. Yleensä kyseessä on aikuinen. Ja usein sama aikuinen joka paheksuu liian rankkaa kirjaa, antaa lapsensa pelata K18 peliä ja katsoa K16 leffaa. Kasvattajallahan on tähän tietysti oikeus, mutta rajankäynnistä saatiin taas paljon parranpärinää aikaiseksi.

Mikään ei ole niin ahtaasti lokeroitua kuin lanukirjallisuus sanoi oivasti Salla Simukka.

Siri kyllä lohdutti, että tietäisittepä ulkomailla. Siellä vasta lokeroidaankin. Kirjastot ja kirjakaupat joutuvat lokeroimaan väkisin. Mutta onko se kaikki tarpeellista. Ja mihin unohtuu keskustelu kirjan tyylistä, kielestä, rakenteesta? Nii-in. Niin kävi meidän paneelille, että kovasti piti keskustella muustakin kuin aiheista mutta hieno ajatus kirjallisuuskeskustelusta kyllä muuttui aihe- ja ikäkeskusteluksi.

4) Onko epäcoolimpaa lahjaa 16-vuotiaalle kuin kirja,

kysyi Antti Halme ja mietti samalla että jos olisi tänä päivänä teini jolla on kaksi kymppiä, olisi kirja aika häntäpäässä sijoituskohteita sille rahalle mietittäessä. Harva nuori elättää itseään äidinkielellä mutta kaikki sitä tarvitsevat. Onko uhkakuva vai totuus, että vuokrasopimusta ei ymmärretä ja cv:n tekeminen on tuskaa? Näitä asioita pohdittiin päivän viimeisessä paneelissa. Antti Halme lohkaisi myös muutaman hiljentävän kysymyksen liittyen tulevaisuuden kirjastoon.

Ja menneiden vuosikymmenien vertailu ei ole välttämättä hedelmällistä. Silloin kun markku-setä oppi lukemaan oli Suomessa kaksi tv-kanavaa, joista se toinen ei edes toiminut koko maassa, Internet tarkoitti scifi kirjojen villejä tulevaisuuden utopioita, blogi päiväkirjaa, liikuntaharrastus sitä, että käytiin pelaamassa futista (kaupungissa) ja hiihtämässä metsässä (mummulassa) ja sosiaalinen media tarkoitti naapurissa kahvilla käymistä. Jos ikkuna unohtui auki, niin kyseessä oli twitter. Harmi kyllä panelistit eivät ehtineet tarjota ratkaisua ongelmaan kuinka muuttaa lukeminen, paitsi kännyköiden ja netin lukeminen, cooliksi. Tämä ratkaistaan jossain tulevassa koulutuksessa!

Ja missä ovat taidepelit? Pelimaailmassa ei tällä hetkellä jaeta apurahoja. Miten apurahakäytäntö muuttaisi pelien suunnittelua, kun niitä voisi todella ajan kanssa tehdä. Näitä asioita kysyi Aleksi. Hmm.. tämä sai Arja-tädin ihan hiljaiseksi. Että taidepelejä. Tänne heti! Ja sitten se toinen kommentti: ei pelaamisesta tarvitse olla mitään hyötyä. Ai eikö?

Paneelin nuoremmat jäsenet ja erityisesti Aleksi muistuttivat, että 2010 -luvun pelit ovat yhtä lailla tarinallisia kuin kirjat ja tarinoiden esitystavan ei pitäisi vaikuttaa niin paljoa meidän arvostuksiimme. Ja mikä se lisääkään kirjan lainausta enemmän kuin siitä tehty elokuva.

Jos tässä ei ollut tarpeeksi, niin Rouva Huu on Lastenkirjahyllyssä kirjoittanut koulutuksesta enemmän.

Paneelin helmi: Kirja on käyttäjätahtinen. Kiitos Siri tästä.

Kiitämme kaikkia osallisia. Ainakin me yhdistyksen jäsenet nautimme suuresti päivästä. Toivottavasti päivä oli antoisa myös kaikille muille!

Tämän postauksen laati arja-täti markku-sedän avustuksella.