tiistai, 7. marraskuu 2017
Jo jonkin aikaa on vinkkausvastuisiini kuulunut myös lukio ja kun lähin lukio on tien toisella puolen, tulee heille vinkkailtua suhteellisen säännöllisesti. Kohteena tykkään lukiolaisista, sillä heidän kanssaan voi välillä jopa keskustella kirjallisuudesta ja useimmat ovat ainakin hiukan kiinnostuneista ja loputkin lainaavat sen yhden kirjan, jotta saavat koulutehtävänsä suoritettua. Täysin lukutaidottomat ja -haluttomat on jo karsittu joukosta pois, joten voidaan käsitellä hiukan vaativampiakin tekstejä ja nuoret tuovat myös omia lukukokemuksiaan esille kunhan hieman lämpenevät. Tällä kertaa vedin Suomen satavuotisjuhlan hengessä kotimaista kirjallisuutta ja kuten tapanani on, yritän vinkata heille kirjoja, jotka on kirjoitettu heidän elinaikanaan. Siksi monta klassikkoa jäi joukosta puuttumaan. Ja sitten siihen listaan jota olette jo tietysti odottaneet koko tämän löpinäni ajan.
J.P. Ahonen & KP Alare: Perkeros
Hallava, Anna: Valpuri Vaahteran maaginen korva
Hautala, Turkka: Kansalliskirja
Hei, rillumapunk!
Helminen, Sini: Kaarnan kätkössä
Heikkinen, Mikko-Pekka: terveiset Kutturasta
Hämäläinen, Karo: Yksin
Juvonen, Anu: Lähiöoksennus
Järvelä, Jari: Minä kaupunginjohtaja – Kontiolasta kajahtaa
Keränen, Mika: Maaliviivalla
Kolu, Siri: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Kontula, Aino: Rexi on homo ja opettajat hullui!
Känkänen, Juhani: Luppa ja Tattis
Leino, Piia: Ruma Kassa
Oksanen, Sofi: Baby Jane
Rannela, Terhi: Taivaan tuuliin
Rouhiainen, Elina: Susiraja
Röyhkä; Kauko: Miss Farkku-Suomi
Salama, Annukka: Käärmeenlumooja
Steampunk: Höyryä ja helvetinkoneita
Tietäväinen, Ville: Näkymättömät kädet
Vaalio, Kai: Zombailut – tummaa paahtoa
Valve, Emmi: Armo
Veirto, Kalle: Säbätalvi
plus bonuksena paljon kotimaisia genrenovelliantologioita
markku-setä
Viimeisimmät kommentit