keskiviikko, 5. marraskuu 2008

Lokakuussa Markun (Hollolan kunnankirjasto) ja Reettan (Pirkkalan kunnankirjasto) kanssa tekemäni SeTädit-kiertue on vailla pienintä epäilystä ollut tähänastisen kirjastourani hienoin hetki. Niinpä olenkin ollut  iloinen siitä, että meillä kolmella on ollut mahdollisuus tehdä yhteistyötä myös kiertueen jälkeen.

Viikolla 45 vinkkareiden polut menivät taas ristiin, sillä maanantaina 10. marraskuuta olin vinkkaamassa Markun kanssa Hämeenlinnassa, ja melkein heti perään Reettan kanssa Pirkkalassa.

Tässä muutamia ajatuksia kyseisistä päivistä.

Hämeenlinna – vai Hämislinna?

Liity kirjavinkkareihin – näe maailmaa! Suomi on avartunut allekirjoittaneen silmissä kummasti näitä vinkkarireissuja tehdessä, ja heti viikon aluksi luvassa oli taas uusi aluevaltaus – nimittäin Hämeenlinna. En ollut vieraillut kaupungissa kuin kerran aikaisemmin, ja silloinkin ihan muissa kuin työasioissa.

Sarjakuvia vinkattiin parilla koululla sekä Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa järjestetyssä iltatilaisuudessa. Kuuntelijoiden joukossa oli niin ala- kuin yläkoululaisia, joista ensiksimainitut ovat huomattavasti haastavampi ryhmä. Lapsille suunnattua hyvää sarjakuvaa kun ilmestyy niin kovin vähän, eikä englanninkielistä materiaalia voi oikein tuoda samassa mittakaavassa kehiin – tosin sellaisiakin vinkattiin, samalla korostaen, kuinka omaa kielitaitoaan voi kartuttaa sarjakuvia lukemalla helposti ja hauskasti.

Markku vei taas pisteet kotiin mainioilla musiikkia ja kuvaa yhdistelevillä vinkkauksillaan – on hauska seurata vierestä, kuinka Toni Tirrin ”Leppiz – ruohonjuuritason Casanova” -vinkkaus jaksaa huvittaa nuoria aina ja kaikkialla. Allekirjoittaneen setistä eniten kiinnostusta tuntui herättävän Tiitu Takalonerinomainen ”Kehä” -albumi, johon suosittelen kaikkien tutustuvan. Nyrkkeilyä harrastavan tyttökaksikon välisestä rakkaudesta kertova sarjakuva on kaiken ylistyksensä ansainnut!

Edellämainittujen sarjakuvien lisäksi vinkkasimme muun muassa Jeff Smithin ”Luupäät” -sarjaa, Neil Gaimanin romaaniin perustuvaa ”Neverwherea”, Keiji Nakazawan ”Hiroshiman poikaa”, Art Spiegelmanin ”Mausia”, Petteri Tikkasen ”Kanervaa” ja tietenkin allekirjoittaneen ikisuosikkia, Charles M. Schulzin ”Tenavia”, jota vinkatessani tosin pelkään kerta toisensa jälkeen vajoavani liian syvälle omiin kouluaikaisiin muistoihini. Good grief.

Vastaanoton perusteella sarjakuva kiinnostaa selvästi lapsia ja nuoria, ja toivon mukaan jatkossa kyseinen taidemuoto huomioidaan myös kirjastojen lukudiplomeissa! Kovin monella paikkakunnalla ei näin vielä ole.

Hämeenlinnan kirjaston henkilökunnalle täytyy lausua vielä erityiset kiitokset ystävällisestä vastaanotosta, hienoista puitteista, autokyydeistä, ruuasta ja kaikesta muustakin! Päivä oli myös näiltä osin oikein onnistunut. Lisäksi tahtoisin kiittää Tinttiä, Pekkaa ja Millaa saamastani autokyydistä ja hauskasta  matkaseurasta.

Terveisiä täytyy lähettää myös sille hämeenlinnalaiselle tytölle, joka onnistui osuvalla kommentillaan laittamaan allekirjoittaneelta täysin jauhot suuhun. Kerroin heti vinkkaukseni alkajaisiksi, kuinka Milla Paloniemen ”Kiroileva siili” syntyi erään tylsääkin tylsemmän luennon aikana. Lapset tulivat tunnin päätyttyä tutustumaan sarjakuviin, enkä malttanut siinä yhteydessä olla mainitsematta, että olen saanut hienon omistuspiirroksen albumiini, ja tavannutkin sarjakuvapiirtäjän muutaman kerran. Vastaus oli aivan valioluokkaa: ”Ai oliko se sinun luentosi, jolla Siili syntyi?”

The Dynamic Duo” on seuraavan kerran tulessa Ylöjärvellä – ja ehkä saatte lukea siitä vierailusta enemmän tästä blogista!

Ave, pirkkalalaiset! Kirjavinkkarit tervehtivät teitä!

Nuolialan kirjastoviikon yhteyteen oli järjestetty kaikenlaista hauskaa ohjelmaa, muun muassa Katariina Romppaisen ja Jari Mäkipään kaltaisia kirjailijavieraita, ja keskiviikkona oli minun ja Reettan vuoro mennä vinkkaamaan viitos- ja kuutosluokkalaisille. Paikkana toimi Nuolialan koulu.

Edellisenä lauantaina julkaistu Aamulehden juttu kauhuvinkkari-Reettasta oli mitä ilmeisemmin osunut myös oppilaiden silmiin, sillä koulun käytävillä kaikuivat heti aamusta asti hyväntahtoiset ”Noita, noita! Witch!” -huudot. Minun tehtäväkseni jäi sitten olla noidan oppipoika

Olen omalta osaltani huomannut, että monesti aamun ensimmäinen vinkkaus sujuu melkein poikkeuksetta pikkuisen takellellen, mutta tällä kertaa homma tuntui menevän putkeen heti alusta lähtien – ja hyvä niin, sillä päivän aikana vinkkauskertojen oli peräti kuusi kappaletta. Ääni joutui siis melko koville. Joskus onkin tullut mieleen, että äänenkäyttöön liittyvä koulutus voisi tehdä myös meille kirjastoammattilaisille ihan hyvää.

Kysytyimmiksi kirjoiksi tuntuivat tällä kertaa muodostuvan muun muassa Judy Allenin tietokirja ”Yliluonnollista”, Derek Landyn ”Keplo Leutokalma”, Anneli Kannon ”Hirmuinen vedenpaisumus ja muita myyttisiä tarinoita” ja Rick Riordanin ”Salamavaras”. Dan Höjerin ”Suudellaan!” näytti herättävän myös mielenkiintoa, vaikka ei lainaksi kovin hyvin mennytkään. Lieneekö ujous iskenyt vai mikä?

Lisäksi vinkkasimme muun muassa Meg Cabotin ”Prinsessapäiväkirjoja”, Sienna Mercerin ”Siskoni, vampyyri” -sarjan ensimmäistä osaa, Gunnar Nordströmin ”Kiekkotähti” -sarjaa ja Kirsti Kurosen mainioita ”Vili Voipioita”.

Lapset eivät tunnu saavan tarpeekseen kauhukirjallisuudesta, ja esimerkiksi Reettan vinkkaama Robert Swindellsin ”Huone 13” meni kuin kuumille kiville, vaikka kirjan jäljellä olevat kappaleet aika huonossa kunnossa olivatkin – eikä ihme, onhan kirja julkaistu jo vuonna 1991. Niinpä vetoankin sinuun, arvon lukija: jos satut olemaan kustantamon edustaja, niin uusintapainos kyseisestä kirjasta olisi tosi ihana juttu…

Jokainen vinkkaus huipennettiin Lesley Simsin ”Roomalaisen sotilaan käsikirjaan”, jota elävöitettiin muun muassa esittelemällä roomalaisten käyttämiä rangaistusmenetelmiä, muun muassa pahamaineista decimatiota. Jokaisesta luokasta tuntui siitä huolimatta löytyvän ainakin yksi urhoollinen, joka oli valmis värväytymään legioonaan. Reettalle erityiskiitos – olit kiltti kun olit keltti!*

Summa summarum…

Kuluneiden vinkkauspäivien ansiosta olen taas entistä vakuuttuneempi siitä, että yhdessä vinkkaaminen on hauskempaa ja antoisampaa kuin yksin puhuminen. Ja itse asiassa Pirkkalassa saamamme palaute tuntui myös viittaavan samaan suuntaan, sillä eräs opettaja kiitti vielä erikseen kahden vinkkarin käytäntöä, ja totesi sen elävöittävän kummasti esitystä.

Suosittelen siis kaikille parin kanssa vinkkaamista! Johan laulussakin sanottiin, ettei ”yksin kannata murjottaa, kun reilun kaverin mukaan saa…”

t. Matti K. / Tampere

* Vanha vitsi, peräisin Asterixista.