keskiviikko, 7. toukokuu 2008

Takana kaksi aamupäivää kirjastoauton mukana. Vinkkausta nopealla tahdilla. Tunnen itseni moottoriturvaksi.

On ihan uutta kulkea luokasta luokkaan ja vinkata. Tähän asti kokemukseni on rajoittunut kirjaston tiloihin tai autoon. Nyt sain kokea, miltä tuntuu eksyä koulussa, löytää itsensä opettajan korokkeelta ja huomata, kuinka hapeton ilma luokissa on. Muistan senkin, miksi minulla oli aina koulussa niin paljon vaatetta…

Mutta todellakin. Vinkkaajan meneminen luokkaan on ihan eri kamaa kuin odottaa kirjastossa kiltisti parijonossa tulevia koululaisia. Nyt piti saada huomio. Siis ihan ensiksi jonkun opettajan huomio, joka neuvoisi, minne menen ja mikä luokka. Menenkö kesken tunnin vai odotanko? Haluaako ope sanoa ensin jotain.

Kokemukseni on hieno. Eilen olin ihan rätti, takana 8 ryhmää ja 180 oppilasta. Tänään vain 147 oppilasta ja olokin reipas. Alan päästä käyntiin. Vaikka aamun ensimmäinen vinkkaus on aina yhtä änkytystä.

Eilen tunsin kuitenkin hiukan epätoivoa. En siksi, että pelotti olla luokan edessä. E-hei, unohdin ihan itseni, moottoriturpa vain kävi. Mutta se, kuinka oppilaat käyttäytyivät tai paremminkin, mitä opettaja heiltä odotti. En sano, että joka luokassa pitäisi nousta seisomaan ja sanoa käsi lipassa päivää, kun tulen. Mutta jonkinlaista keskittymistä odottaisin, että kuunneltaisiin, ei tehtäisi koulutehtäviä tms.

Kirjoja olen kuukauden verran kerännyt, ryhmiä on yhteensä noin parikymmentä. Kirjoittelen palstalle muutamia listoja, mitä millekin ikäluokalle olen tarjoillut. Ja ne varsinaiset vinkit myös, millä nauratan muksuja.

Reippaana täteillen, Arja