maanantai, 6. lokakuu 2008

On pakko purkaa sydäntä. Missäs muuallakaan kuin täällä, kollegojen kanssa.

Tässä vaiheessa vuotta minulle tulee aina tämä sama ammatillinen ongelma. Vinkkauksia on paljon. Yleensä jostain syystä jotain tiettyä ikäluokkaa kertyy enemmän kuin muita. Tarkoittaa siis sitä, että alan olla pulassa, mitä vinkkaan. Päädyn aina samaan ajatukseen hyllyjen edessä: luen liian vähän ja liian yksipuolisesti.

Tänä vuonna en jäänyt pelkästään siihen ajatukseen. Aloin miettiä, kumpiko minun vinkkauksessa on se pointti: vinkata niitä tiettyjä kirjoja tyyliin kirjakasaani ei kajota vaiko lukea tarvittaessa lisää ja lisää… Tietysti kunnon vinkkari valitsee tuon jälkimmäisen. Mutta mihin saakka?

Olen tänä syksynä menossa vinkkaamaan sivukirjastoon ja tiedän, että kirjoista tulee pula. Olen tehnyt hankintaan listan lisäkappaleista ja toivon, että se auttaa. Mutta onko omatuntoni tämän asian kanssa liian kireä? Pitääkö minun todella lukea aina vain lisää ja lisää. Milloin tulee se hetki, että huomaan, että olen lukenut tarpeeksi, monipuolisesti ja olen täydellinen vinkkari.

Vinkkaaminen olisi hurjasti paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi ottaa huomioon että kirjoja myös halutaan lainata. Voin kerätä saman pinon joka koululle, esitellä kirjat ja ähäkutti, viedä mukanani pois. Hakemaa omanne jostain muualta -tyyliin. Mutta koska ideani on, että samaa kirjaa löytyisi ainakin kaksi vinkkaushetkellä omalta osastolta, alkaa kirjat tässä vaiheessa syksyä käydä vähiin.

Yritän siis selittää teille sitä, että minulla on huono omatunto. Minulla on sellainen tunne, että pitäisi ja pitäisi. Onko sinulla koskaan sellainen tunne? Syksyn ensimmäisen vinkkauksen kohdalla olen tyytyväinen, kuinka helposti hyllystä löytyy kirjoja. ”Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen” kertoo hyvin paljon tämän hetkisistä fiiliksistä.

Ja muuten se ikäluokka, joka nyt tuottaa päänvaivaa, on seiskat. Siis mun lemppari-ikä! Apua.

Arja-täti

p.s. Onnea vielä Reetalle! Ihanaa, kun kirjastoihmiset huomataan!