lauantai, 3. joulukuu 2011
25.11.2011 Eugene Trivizas: “Kolme pikkuhukkaa ja iso paha sika”
Eräs kuvakirjasuosikeistani on Eugene Trivizasin “Kolme pikkuhukkaa ja iso paha sika”. Tämä riemukas tarina kertoo kolmesta pienestä sudesta, jotka äiti lähettää maailmalle selviytymään. Pikkuhukat tepastelevat matkoihinsa äidin neuvojen saattelemina: “Muistakaa varoa isoa pahaa sikaa”
Pikkusudet alkavat rakentaa taloa, ja juuri kun he ovat saaneet sen valmiiksi joku tuli koputtelemaan ovelle…. Sudet kuulivat ison pahan sian huutavan: ”Hei susihukkaset! Päästäkää minut sisälle!” Miten käy kolmen pienen suden?
Olen käyttänyt tätä kirjaa paljon kirjastotuntien ja vinkkausten yhteydessä: välillä lukien kokonaan, välillä jännittävämpään kohtaan lopettaen. Kirjan huumori ja perinteisen asetelman käänteisyys tuntuvat purevan niin ykkös- kuin kutosluokkalaisiinkin. Olemme muutaman kollegan kanssa hyödyntäneet tätä kirjaa myös teatteriesityksissä.
Erään kerran luin taas tätä kirjaa koululla kolmosluokkien vinkkaustunnilla. Tunti oli loppumassa ja luokka oli lähdössä syömään. Lopetin kirjan sopivan kihelmöivään kohtaan ja päätimme tunnin siltä erää. Oppilaat olivat jo lähteneet luokasta, kun OPETTAJA palasi takaisin ja sanoi: “Missä se kirja on, mä haluaisin tietää miten se loppuu!” Etsin kohdan, johon olimme jääneet ja ojensin kirjan opettajalle. Hän selaisi kirjan nopeasti loppuun, kiitteli uudelleen vierailusta ja lähti jatkamaan ruokatuntia oppilaidensa kanssa.
Isosta Pahasta Siasta kertoili Terhi
26.11.2011 Johanna Thydell: Katon kokoinen tähtitaivas
Katon kokoinen tähtitaivas / Kattona tähtitaivas
Vinkkaan tätä Johanna Thydellin kirjaa yläkoulussa. Kerron luokalle muiston, kun luin, enkä malttanut lopettaa lukemista. Olin tulossa bussilla Tampereelta Nokialle ja minua alkoi itkettää. Laskin kirjan kädestäni ajatellen, että en voi tässä bussissa itkeä. Jatkoin kuitenkin ja luin ja itkin ja luin ja itkin..
Kirja koskettaa syvältä. Jenna on 13-vuotias tyttö, joka kamppailee koulun ja kodin ongelmien kanssa. Äiti on vakavasti sairas. Jennaa ahdistaa tulevaisuus, koska kaikki on niin epävarmaa. Kirjassa kuvataan nuorten biletystä ja koulumaailmaa railakkaalla tavalla.
Elokuvaa vinkkaan nykyisin kirjan ohella. Leffan juonta on hieman muutettu mutta upeat näyttelijät pelastavat elokuvan. Kyyneleet silmissä katsoin myös leffan. Ihailen sitä, kun ruotsalaiset osaavat ♥
Tunnin jälkeen nuoret tulevat kysymään, mikä se kirja oli, jossa sä itkit. [Leffatraileri: http://www.kattonatahtitaivas.fi/ ]
Jaana2, Nokia
27.11.2011 Pakkanen, Jussi & Kuitunen, Mikko: Ilman naista: Sariacuwa-albumi opiksi ja ojennucsecsi
Olin joskus vinkkaamassa sarjakuvia jossain Oulun eteläpuolen pienehköissä kunnissa. Reissussa oltiin oltu jo monta päivää ja kun vinkkauksia oli monta päivässä ja välillä useilla paikkakunnilla, niin vinkkarin turnauskestävyys oli kovilla. Olin sitten vinkkaamassa yhdelle auditoriolliselle yläkoululaisia (Haapavedellä? Ehkä ei kovin kaukana sieltä ainakaan.) ja joku luokan kingi huomasi, että listalla oli myös Ilman naista ja totta kai sieltä alkoi vähän joka sarjakuvan jälkeen kuulumaan, että ”Hei ! Vinkkaa se Ilman naista.” ja päälle pientä kiherrystä ja pullistelua, jotta kaverit varmasti huomaisivat kuka on kova jätkä joka uskaltaa huudella.
Aikani jaksoin kuunnella kaveria, mutta jossain vaiheessa kuuma ja tulinen kirjastolaisveri kiehahti siten hieman yli ja kuittasin kaverin ties kuinka monennen välihuutelun palauttamalla suoraan vastapalloon:” Minusta se Ilman naista on teille aivan liian henkilökohtainen, arka ja aivan liian usein toistuva tila elämässänne, joten minusta ei sopivaa enää hieroa sitä saamattomuuttanne enää haavoihin.” Ja tähän päälle äikänope naulasi kovalla äänellä:”Siinäs kuulit! Se teidän osanne on. Sitä minäkin olen koittanut saada teidän päähänne mahtumaan.” Kyseinen kaveri ei enää avannut suutaan kertaakaan loppuvinkkauksen aikana.
Ja olihan se toki väärin käydä sanalliseen taisteluun kaverin kanssa jolla ei ollut mitään mahdollisuutta pärjätä ja nolata tämä julkisesti koko koulun tai ainakin ison auditoriollisen läsnä ollessa. Joten olkoon tämä tarina teille opetukseksi ja ojennukseksi, jotta osaisitte hoitaa häiriköt hienostuneemmin ja inhimillisemmin kuin minä.
muisteli markku-setä
28.11.2011 Emilia Lehtinen: Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille
Olemme kollegan kanssa Lapin keskussairaalan lastenosastoilla vinkkaamassa ja lukemassa tarinoita. Eräästä potilashuoneesta kurkistaa äiti ja kysyy ehtisimmekö sinnekin. Astumme sisään huoneeseen, joka kirkuu tylsyyttä. Sängynpohjalla lojuu noin seitsenvuotias totaalisen kyllästynyt kalpea poika. Ei kiinnosta sairastaminen, ei telkkari, ei pelit, ei piirtäminen, ei vanhemmat, ei lukeminen, ei leikit eikä varsinkaan kirjastontädit – menkää pois!!!
Kaivan laukusta Emilia Lehtisen kirjan Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille. Arvelen ääneen, ettei lohikäärmeetkään tietenkään kiinnosta, mutta haluan kuitenkin kysyä tietääkö poika, että lohikäärmeen voi kasvattaa ihan itse, jos vain löytää sopivan siemenen ja kukkapurkin. Tosin kannattaa miettiä tarkkaan ennen kuin ryhtyy tuumasta toimeen. Saan tylyn vastauksen, mutta pojan silmissä vilahtaa kiinnostuksen pilke. Siispä en luovuta, vaan kerron lohikäärmeiden superkuulosta, niiden häikäilemättömistä ruokatavoista sekä kyvystä piiloutua. Puhettani höystää Laura Valojärven upea kuvitus.
Kun siteeraan kohtaa ”vanhojen naisten pakarat”, kuuluu sängystä tirskahdus. En ole huomaavinanikaan tätä myönnytystä vaan paahdan eteenpäin ja lopulta luen kirjan kokonaan. Potilas on kohonnut istumaan ja kurkistaa vaivihkaa, löytyisikö laukusta muutakin. ”Kyllähän täällä on kaikenlaista” , toteaa kollega ja pinoaa sängylle lisää luettavaa. ”Ihan tylsää”, kuittaa poika, mutta hymykuoppa paljastaa totuuden. ”Kiitos”, kuiskaa äiti, avaa oven ja poistumme seuraavalle osastolle.
tämän vinkkimuiston lähetti Salla Rovaniemeltä.
29.11.2011 Kate DiCamillo: Taikurin norsu
Vielä suhteellisen lyhyen vinkkariurani parhaimpia hetkiä lienee eräs viidesluokkalaisille pitämäni kirjavinkkaus. Vinkkikassissa oli tasapainoinen valikoima jännitystä, kepeyttä ja vakavia aiheita. Mukana olivat muun muassa JacquelineWilsonin Yökylässä, Timothée De Fombellen Tobi Lolness, Marja-Leena Tiaisen Maiju ja Bao sekä Thórarinn Leifssonin Iskän salaisuus. Kassissa oli myös Kate DiCamillonfilosofinen Taikurin norsu, jossa risteävät monet piirteet, joita lastenkirjoissa arvostan: melankolia, toivo, suuret kysymykset ja kaiken voittavat ihmeet. Niin kuin monet parhaista lastenkirjoista, tämäkin on sellainen, jonka toivoisi myös aikuisten lukevan. Kyseessä on hienosti kirjoitettu teos, joka johdattaa lukijan orpopoika Peterin kautta lapsen maailmassa esiin tulevien kipeiden kysymysten äärelle.
Taikurin norsu ei lopulta kuulunut tämän luokan kirjakärkeen haluttavuudessa, mutta vinkkauksessa kaikki meni täydellisesti. Oppilaat kuuntelivat, kyselivät ja olivat kaikin tavoin aktiivisesti mukana puuhassa. Oli todella mukava nähdä ja aistia heissä aitoa innostuneisuutta. Monet vinkattavat kirjat kiersivät lainassa pitkän aikaa ja niiden perään kyseltiin paljon. Tämä on totta kai yksi tavoite, mutta yhtä hienoa on olla yleisemmin luomassa kirjallisuuden (tai elokuvan, sarjakuvan jne.) kuluttamisen kulttuuria. Tuonkaltainen ylevä tunne valtaa aina sielun onnistuneen vinkkauksen päätteeksi. Taikurin norsu oli kyllä sinänsä vaikea vinkattava, koska teos on niin surumielinen. Tunteellisuuteni vinkkauksessa hieman hävetti jälkeenpäin, mutta silloin kun puhutaan perustavista, ihmisyyttä koskevista asioista, on lupa herkistellä. Tämän kirjan kanssa minulla tulee olemaan vielä pitkä ja menestyksekäs tie.
Tästä kirjoitti Vesa
30.11.2011 Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen
Tähän kirjaan liittyy sellainen tarina, kun vinkkarilla ei ole aikaa tai halua / jaksamista lukea.
Onneksi on tukiverkosto! Arja-täti kehui Gisellen kuolemaa, josta kiitin ja kumarsin.
Luin kirjan ja ihastuin. Hamusin lisää tietoa Siiri Enorannasta ja luin tämän edellisen kirjan.
Syksyn hienoimpia tuttavuuksia, jotka tässä kiireisessä ajassa olisivat jääneet hamaan tulevaisuuteen ilman
vinkkariystävää.
Nukku lapsi viallinen on kulkenut matkassani vitosluokasta yläkouluun. Niin Nokialla, Kihniössä, kuin Karijoella.
Aina tunnin jälkeen joku tulee hakemaan kirjan tai kysymään, missä se kirja on, jossa on se enkeli.
Tämä lämmittää sydäntä. Kiitos Arja, kiitos vinkkarit ympäri Suomen ja ♥ -kiitos Siiri, joka antoi tarinan, jota jakaa.
Tätä vinkkaan myös aikuisille, työkavereita myöten. (Jaana2, Nokia)
1.12.2011 Marcus Sedgwick: Miekkani laulaa
Vuosi sitten vinkkasin ensimmäistä kertaa yläkoululaisille ja nimenomaan kaseille. Jännitti ihan hirveästi, vaikka olin odottanut tilaisuutta todella paljon. Aloitin tunnin lukemalla kynttilänvalossa muutaman pätkän Marcus Sedgwickin kirjasta ”Miekkani laulaa”. Lopetettuani lukemisen, eturivissä istunut poika huudahti aidosti innostuneelta vaikuttavana: ”Mun on pakko lukea toi kirja!”
Tunnin päätteeksi opettaja kertoi, että kyseinen poika ei kyllä yleensä lue yhtään mitään. Ei hän välttämättä lukenut loppujen lopuksi tätäkään kirjaa, mutta onko se oleellista? Itse ainakin ajattelen, että vinkkarina tehtäväni on osaltaan tarjota tarinoita myös niille, jotka eivät itse lue.
greta
1.12.2011 Sofokles: Kuningas Oidipus
Vinkkasin ensimmäistä kertaa 8-luokkalaisille klassikkonäytelmiä, opettajan tilaamana. Lauma räppäripoikia ja ketjuja kilisteleviä muita lökäpöksyjä vyöryi kirjastoon ” EVVK!! V—u mitä p—aa! ”
Isokokoisin poika lysähti etupenkkiin, ryysti suoraan mehupurkista, hölskytteli purkkia ja röyhtäili. Opettaja ei saanut luokkaa rauhoittumaan. Olin sunnitellut aloittavani Shakespearesta, mutta otinkinKuningas Oidipuksen käteeni ( En löytänyt ko.kirjan kantta tähän postaukseeni mukaan, mutta se oli dramaattisempi;verenpunaista ja mustaa. Käteensopivan pieni kirja)
Sain hälinän rauhoittumaan kun vein kirjan suoraan mehutölkin hölskyttäjän silmien eteen: Miltä sinusta tuntuisi olla kuningas? Entäs, miltä tuntuisi, kun saisit tietää, että rakastamasi nainen onkin äitisi ja teillä on kolme lasta?
Vimeisetkin hötkyilijät hiiljenivät:Mi-thäh? Hyi! Mieti vähän?Mutsiii?? Kysyin haluavatko he kuulla vähän enemmän tarinasta? Halusivat. Kuuntelivat myös häiriköimättä loputkin klassikkonäytelmävinkit. Keskustelimme pitkään klassikko-sanasta sekä elämästä:mieän vähän perusasiat ovatkaan muuttuneet tuhansien vuosien kuluessa.
Seuravalla viikolla oli varaushyllyssä puoli metriä Kuningas Oidipuksia odottamassa 8-luokkalaisia 🙂 Silloinen kirjastonjohtaja naureskeli:”Mitä ihmettä sä olet noille yläkoululaisille tehnyt kun kaikki kangsterit tuulevat kysymään Sofoklesta?”
***
Tämä olikin sitten vinkkausviikkojen viimeinen vinkkausmuisto. Iso KIITOS kaikille muisteluitamme lukeneille ja kommentoineille! Ensi vuonna otamme taas uudestaan, isommin ja näkyvämmin.:)
Viimeisimmät kommentit