Elämme helmikuun viimeistä päivää ja jo nyt voin sanoa, että tämä vuosi on Porin kaupunginkirjastossa vinkkauksen vuosi. Vinkkaus on suositumpaa kuin koskaan. Työpäiväni rytmittyy sen mukaan, mitä vinkkausrintamalle kuuluu. Jos vinkkauksia ei ole, kerään seuraavan session kirjoja, teen lisähankintalistaa tai luen. Työnkuvani on aikalailla pelkkää vinkkausta.
Kirjastokäytönopetus on jäänyt täysin vinkkauksen jalkoihin. Tuntuu, että ne viimeisetkin opettajat ovat heränneet siihen, että mitä se vinkkaus on, mekin halutaan sitä. En voi muuta tehdä kuin kiittää esimiestäni, joka jo muutama vuosi sitten halusi selvät säännöt vinkkausmahdollisuuksiini. Jos sääntöjä ei olisi, olisin kai burnoutin partaalla kuten kollegat, jotka joutuisivat pärjäämään osastolla ilman minua. Joten vihjeenä kaikille teille vinkkaajille, pitäkää kiinni sopimuksista: missä ja milloin ja kuinka paljon. Vinkkaus on kivaa, mutta myös voimia vievää.
Uutena ongelmana meillä on jo vuoden alusta tullut kirjojen riittävyys. Vinkkaus ja lukudiplomi ovat nyt niin in, että hyllyt tyhjenevät vauhdilla. Edellisen vinkkausviikon kirjat eivät ehdi palautua, kun pitäisi jo kerätä seuraavaa satsia. Olen pulassa. Lisähankintoihin tuli lupa. Lokakuussa tehdyt hankinnat eivät näy missään. Tarkoitan, että kirjat kyllä tulivat, mutta menivät samantien.
Kuten voitte, arvoisat kollegat, kuvitella, olen ihan täpinöissäni. Tunnen olevani juuri oikealla alalla. Kyllästymisestä ei puhettakaan. Päinvastoin. Mietin juuri hiukan uutta lähestymistapaa ja voin kai jo paljastaakin, että tyttöjen hyllyn avajaistilaisuudessa sivukirjastossa on suunnitteilla kirjavinkkausta tytöille. Luonnollisesti otamme myöhemmin käsittelyyn luokan pojatkin, poikien hylly kirjastosta kyllä jo löytyy.
Ainoa pohdintaa herättävä kysymykseni on tänään: mitä tekisin ellen vinkkaisia?
Tuumii Arja-täti
Viimeisimmät kommentit