perjantai, 13. syyskuu 2013
Kiitos hienosta kokemuksesta Metson eli Tampereen kirjaston väelle. Olin puhumassa itsestäni eli yläkouluvinkkauksesta pienehkölle, mutta innostuneelle yleisölle, jotka todella aikovat vinkata – ja vinkkaavat jo nyt. Mukana oli Karjalaisen Matti ja Mäen Tuija, mutta tässä postauksessa kertaan vain omia löpinöitäni.
Yläkouluvinkkaus ja minä
Aloitin kirjavinkkariurani vuonna 2005 ja alusta asti tein sitä eskareista kymppiluokkalaisiin ja perhekerhot ja päiväkodit siihen päälle. Voitte kuvitella, että kun maine meni edellä ja kiitosta tuli, niin jo muutaman vuoden kuluttua olin tilanteessa, että minua oli liian vähän, aikaa oli liian vähän ja uusia kirjoja liian paljon. Pääkirjaston lisäksi kun keikkailin vielä lähikirjastoissakin.
Meillä tehtiin sitten kertaheitolla päätös, että kun vinkkaus on peruspalvelua ja se tuli tutuksi ja julkisuuteen enemmän, niin jokaisen lähikirjaston on hoidettava omat alakoulunsa. Minä halusin keskittyä yläkoululaisiin, isompiin, koska se tuntui siltä omalta jutulta. Pienille vinkkaus tuntui työltä, yläkoululaiset kutsumukselta. Ja yläkoululaiset jos jotkut tarvivat lukemiseen innostamista!
Jotenka muutaman vuoden ajan olen vinkannut vitosluokista ylöspäin. Ei ole pakko lukea kaikkea, kun voi jättää pienten kirjat pois, joten mielenrauhakin on palannut.
Minä yläkoululaisena
Oma yläkouluaikani oli vaikea. Olin hyvä oppilas ja en ollut. Olin jo silloin suuna päänä. Joten ymmärrän hyvin, että yläkoululaiset eivät kaikki istu aloillaan hiljaa, haluavat provosoida, kommentoida. Sen heille suon mutta en todellakaan pakota jokaista sanomaan jotakin. Entisenä koulukiusattuna tajuan sosiaalisen paineen.
Omasta yläkouluajastani muistan parhaiten hyvät kirjat. Ne ahdistavat. Siksi minut tunnetaan angsti-arjana. Mutta en todella vinkkaa niitä omia suosikkejani. Pois se minusta. Vanha on vanhaa. Kirjastonhoitajana minä näen kaikki uudet, joten haluan myös omalla työlläni tuoda esille uusia kirjoja. Klassikoihin voi tarttua, jos aikaa jää ja haluaa.
Ja turvat kiinni
Kurinpito ei ole koskaan ollut minulle ongelma. Mutta olen nähnyt monta opettajaa, joille se on. Joten olenkin ottanut tavaksi hoitaa vinkkauksen lisäksi kurinpidon siitä asti, kun luokka astuu kirjastosta sisään. Olen törmännyt luokkiin, jotka ovat olleet valmiita kokeilemaan kaiken. Minun silmieni edessä ei opettajalla haistateta eikä muutoinkaan käyttäydytä huonosti. Jos opettaja ei saa luokkaansa kuriin, minä saan. Ja selvyyden vuoksi en edes odota, että opettaja sen tekee, ettei oppilaille jää olo, että joudun jotenkin ”turvaamaan selustan” ja samalla opettaja menettäisi loputkin auktoriteettirippeensä.
Nyt kun opettajat ovat jo tottuneet siihen, että pidän kurin, he voivat keskittyä siihen, mitä vinkkaan. Koska kurinpito ei ole minulle hankalaa, miksi antaisin oppilaiden viedä tilannetta, jonka voin keskeyttää. Rumasti tai nätisti.
Ei lapsia, ei aikuisia
Yläkoululaiset eivät olet lapsia eivätkä aikuisia. Ja ovat molempia. Siksi toivon, että heille ei lässytetä. Mutta ei kuitenkaan pidetä tylsää luentoakaan, jossa kukaan aikuinen ei suostuisi istumaan. Katsoohan sitä itsekin mielummin stand upia kuin tylsää ja kuivaa luennoitsijaa.
Minä puhun elämyksestä. Minä puhun innostamisesta. Minulle kirjallisuus tulee vasta toisena. Teen mitä tahansa huijatakseni nuoret lukemaan.
Ja minä vinkkaan sillä tavalla, että luokan heikoin lukija saa lukemiseen tukea. Hyvät ja paljon lukevat löytävät kirjat muutenkin, heille on listoja ja he osaavat kysyä opettajilta. Mutta ne heikot, heitä varten minä haluan olla.
Siksi olenkin viime vuosina vielä enemmän erikoistunut erityisluokkiin.
Provosoidu!
Teen kaiken laskelmoivasti. Mietin vaatteet, mietin alkuaskeleet. Käytän mikrofonia, äänenvahvenninta, tulen lähelle ja tökin sanoillani. Koulutan niin, että herätän joko ärtymystä vai kiinnostusta. Pääasia, että jokin sisällä herää.
Sillä vinkkaukseen täytyy löytyä oma tapa. Siihen täytyy löytyä palava intohimo. Jos se on pelkkää työtä, se tuntuu työltä.
Arja-täti
Ps. Ai se pakollinen vessahuumori: Metson lanuosastolla on pieniä vessanpönttöjä. Ensin kyllä luulin, että olen kasvanut. Toisekseen; ei ihme että asiakkaat sekoittavat meidät. Koska näin toisen tädin menevän koppiin ja toisen tulevan ulos. Metso on mutkikas rakennus ja se sisältää outoja koloja paikoissa joita ei voi arvata. Jopa vessassa. Kolmanneksi: mihin mahtuu Kilroy jos vessakirjoitukset ovat poliittisia kuten Metson yläkerran yleisövessoissa. Olen huolestunut.
Viimeisimmät kommentit