lauantai, 15. joulukuu 2012

Eikös se ole nyt jonkinlaiseen koosteen aika tästä vuodesta.
Muutama päivä vielä töitä, rap-projektin loppujuhla ja kirjavinkkikioski. Siinä se sitten on.
Viimeiset viikot ovat menneet ilman vinkkauksia, koska edellä mainitut projektit ovat vieneet mukanaan. Viikolla 1 aloitan vinkkaukset jälleen.

Kulunut vuosi oli… kiva. Löysin hyvän rytmin. Keikkavinkkauksiahan en enää tee, vinkkaan vain työaikana. Koulutuksia sen sijaan tuli muutama ja niistä saatu palaute on kai elämäni parasta.

Hullut vuodet ovat ohi. Joten elämää työn ulkopuolellakin on. Siitä yksi esimerkki lokakuussa ilmestynyt runokirjani.

Työnkuvaani kuuluu siis muutakin kuin vinkkaus. Yllättävää. Mutta vinkkaus on se näkyvin ja eniten aikaavievä, ne tilastoin aina selkeästi. Ja tässä tämän vuoden tilasto:

kevät 2012
33 ryhmää
627 oppilasta
(sisältää kolme luokkaa Sampolan kirjastossa, kuusi luokkaa Ahlaisten kirjastossa, 4 luokkaa Ruosniemen kirjastossa)

syksy 2012
34 luokkaa
626 oppilasta
(sisältää 6 luokkaa Ahlaisissa)
tämän lisäksi vielä kulttuurikutu pääkirjastossa, osallistujia 120-150 opiskelijaa.

Yhteensä
vuosi 2012
67 luokkaa
1253 oppilasta

Tämän vuoden erityispiireenä voisi pitää sitä, että ylivoimaisesti eniten on 7-luokkia.
Yläkouluvinkkausten kysyntä on niin hurjaa, että kollega on ottanut vastaan myös 5-6-luokkia, jotka kuuluisivat minulle. Aloittelin myös aikuisten osaston esittelyn /tiedonhaun koulutuksen seiskoille, jonka ehdin vetää kolmelle luokalle ja varmasti keväällä jatkuu. Tämä ei ole tilastoitu vinkkauksiin.
Toisaalta aikuisten osaston kollgena kanssa ollaan vedetty lukiovinkkauksessa yhteistyössä niin, että minä olen keskittynyt klassikoihin ja suomalaiseen nykykirjallisuuteen ja kollega on vetänyt lukiolaisten muut vinkkaukset.

Yläkoululaisten lisäksi mukana siis muutama lukioryhmä, sosionomiopiskelijoita ja koulujen erityispäiviä, jossa voi mukana olla eri-ikäisiä.

raportoi Arja-täti